Onnellisuuksien oivaltaja
- Jun 7, 2018
- 3 min read
Olen aina pitänyt onnellisuuden pohtimisesta. Päiväkirjoistani löytää sivutolkulla listoja asioista, jotka tekevät minut onnelliseksi, pohdintaa siitä, mistä nautin ja kuinka voisin muuttaa elämääni vielä himpun verran tyytyväisemmäksi. Olen tehnyt lukuisia unelmakarttoja repien lehtien sivuilta haaveisiini liittyviä kuvia, pohtinut arvojani ja pitänyt kiitollisuuspäiväkirjaa sekä lukenut kirjoja ja tutkimuksia onnellisuudesta. Tämmöiselle onnellisuusfanaatikolle Markku Ojasen kirja Onnellisuuksien oivaltaja oli kuin taivaan lahja. Se toi omaan onnellisuuspohdintaan paljon syvyyttä ja uusia näkökulmia. Haluan jakaa teille kolme kirjan tuomaa vinkkiä onnellisuuteen liittyen.
1. Pohdi enemmän elämän merkitystä kuin onnellisuutta
Tutkimusten mukaan onnellisuuteen liittyy omien tarpeiden tyydyttäminen ja saaminen. Minä saan jonkun hyödyn ja edun, kuten herkullisen korvapuustin, uuden auton tai ylennyksen töissä. Onnellisuus liittyy nykyisyyteen ja se on spontaani arvio tästä hetkestä. “Nyt olen onnellinen”, voit huokaista, kun juot skumppaa piknikillä auringon porottaessa täydeltä taivaalta. Nämä hetket ovat tärkeitä, mutta Ojanen esittää, että meidän tulisi kuitenkin miettiä onnellisuuden sijaan enemmän elämän mielekkyyttä. Myös logoterapian perustaja Viktor Frankl pitää mielekkyyttä ja elämän tarkoitusta kaikkein tärkeimpänä asiana. Mielekkyyteen liittyy omien arvojen mukaan eläminen. Onni ja onnellisuus vaihtelee, mutta elämän voi kokea mielekkäänä onnellisuudesta huolimatta.
Onnellisuuteen liittyy saaminen, mutta mielekkyyteen antaminen sekä hoiva ja huolenpito. Yllättävää Ojasen mukaan oli, että itseään “ottajina” pitävät ihmiset olivat onnellisempia kuin “antajat”. Ystävien kanssa oleminen liittyy onnellisuuteen, mutta rakkaiden kanssa ajan viettäminen mielekkyyteen. Mielekkääseen elämään voi kuulua stressiä ja haasteita ja ne voivat vähentää onnellisuutta. Kaikki elämän koettelemukset voivat musertaa meidän onnellisuuden kokemusta, mutta silti elämän voi kokea mielekkäänä. Läheisen kuolema tai oma sairaus voi heikentää onnellisuutta pitkäaikaisesti, jopa vuosiksi. Moni selviytyy kuitenkin traumoista ja vaikeista elämänolosuhteista, ja kokee niistä huolimatta elämän merkityksellisenä.
Ojasen mukaan tärkeää on siis pohtia, mitkä asiat tekevät elämästä mielekästä. Itselle elämästä tekevät mielekästä perheen ja läheisten kanssa vietetty aika, vapaaehtoistyö ja itsensä ilmaiseminen. Itsensä ilmasemiseen ja sopivaan haastetasoon ja taitoihin liittyy flow-kokemus. Se on sitä, että innostuu jostain asiasta niin, että ajantaju katoaa. Mielekkyyttä voidaan lisätä sillä, että tekee asioita, jotka ovat meille rakkaita ja mieluisia, on se sitten sukan kutominen tai vaellus Lapissa.
2. Raha ei tuo onnellisuutta
Materialismi vähentää onnellisuutta. Tämä on melko itsestäänselvä toteamus. Ojanen esittää kirjassaan, kuinka raha-asioitaan paljon pohtivat olivat onnettomampia kuin ne, jotka miettivät raha-asioita vähän. Monilla raha-asioita pohtivilla oli rahaa paljon. Puutteesta ei siis ollut kyse. Huolettomasti raha-asioihin suhtautuvat olivat Ojasen mukaan kaikkein onnellisempia. He kokivat tilanteensa turvallisemmaksi, vaikka tulot eivät olleetkaan suuria.
Tutkimusten mukaan se, että ostaa muille jotain, lisää omaa onnellisuutta. Anteliaisuus ja lahjojen antaminen tuo myös itselle mielihyvää, varsinkin jos lahja on toiselle mieluinen. On tutkittu myös, että rikkaat eivät saa yhtä paljon iloa pienistä ja arkisista asioista kuin muut ihmiset. Köyhyys heikentää kuitenkin onnellisuutta, mutta kohtuullisen elintason jälkeen tulojen lisäämisellä on vain vähän vaikutusta. Älä siis haali materiaa ja rahaa, vaan mieti, kuinka voisit ilahduttaa jonkun sinulle läheisen ihmisen.
3. Vaali sosiaalisia suhteita
Hyvillä ihmissuhteilla on vaikutusta meidän onnellisuuteen. Sosioekonominen status, eli koulutus ja tulot korreloivat vähän hyvinvointiin. Sen sijaan sosiometrisellä statuksella on enemmän merkitystä onnellisuuteen. Sillä tarkoitetaan kunnioitusta ja arvostusta niiltä ihmisiltä, joiden kanssa ollaan tekemisissä. Sosiaalisten suhteiden runsaus vähentää stressiä ja auttaa selviämään elämän vaikeuksista. Ojanen esittää kirjassaan tutkimuksen, jonka mukaan mäki arvioitiin ystävän seurassa loivemmaksi kuin yksin ollessa. Jopa ystävän ajatteleminen tuotti saman vaikutuksen. Läheiset ihmiset auttavat selviämään elämän haasteista ja kivuista paremmin, ja sen vuoksi läheisten suhteiden vaaliminen on tärkeää elämän mielekkyyden kannalta. On huolestuttavaa, että yhdessä syöminen on vähentynyt ja sosiaalisia suhteita korvaa nykyisin lukuiset sähköiset laitteet. Tutkimusten mukaan Facebook-ystävien määrä ei liity sosiaaliseen tukeen ja hyvinvointiin, sen sijaan siihen vaikuttaa aidot ihmiskontaktit.
Parisuhde on monelle tärkeä onnellisuuden tekijä. Mielestäni tärkeä huomio Ojasen kirjassa oli se, että ystävällisyys on tutkimusten mukaan tärkein avioliiton pysyvyyttä ennakoiva tekijä. Ystävällisyyteen reagoidaan ystävällisesti ja sillä voidaan selvitä parisuhteen tuomista haasteista. Toiselle voi osoittaa kiitollisuutta ja opetella antamaan tunnustusta. Avioliiton onnellisuutta vuosia tutkinut Gottman esittää, että ystävällisyys ja anteliaisuus ennakoivat eniten avioliiton onnistumista, kun taas halveksunta ennakoi vastaavasti eniten avioeroa.
"Myös ystävällisyys on luontaista, mutta sitäkin voidaan harjoitella. Ei ole pakko päästää ulos kaikkia kielteisiä asioita, joita tulee mieleen. On mahdollista tunnistaa asioita, joista voi kiittää ja antaa tunnustusta"
Muita tärkeitä huomioita kirjassa oli, että hymyilyllä, huumorilla ja kosketuksella on positiivisia vaikutuksia onnellisuuteen. Tämä voi olla myös toisinpäin siten, että onnellisena hymyilee ja nauraa enemmän. Hymy lievittää stressiä ja viestii lämpöä ja läheisyyttä. Huumorilla voidaan käsitellä myös arkoja asioita ja se lisää ihmisten yhteenkuuluvuutta. Hymyilyn ja huumorin lisäksi kosketus kasvattaa onnellisuutta. Jo hartioiden hieronta tuottaa oksitosiinia, serotoniinia ja endorfiinia, jotka vähentävät stressitasoa. Myös hyvien ja onnellisten asioiden jakaminen on suositeltavaa. Ojanen esittää, että mitä useampien ihmisten kanssa hyvät uutiset jaettiin, sitä myönteisempi vaikutus sillä oli.
Näillä vinkeillä voimme ymmärtää ehkä hieman paremmin elämän mielekkyyttä ja merkitystä sekä onnellisuutta. Jos teema kiinnostaa enemmän, suosittelen Ojasen kirjan lukemista. Ojasen tuotantoon voi tutustua myös Ojasen omilta nettisivuilta: https://www.markkuojanen.com/.
Halaa siis hyvää ystävää ja be happy!

Comments