Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan

Mark Mansonin kirja Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan on nurinkurinen opas hyvään elämään. Sen sanoma on yksinkertaisesti tämä: et ole suurenmoinen, mahtava tai erityinen. Olet melko tavallinen ihminen. Piste. Tämän kuuleminen on mielestäni huojentavaa erityisyyttä korostavassa somekulttuurissa, jossa jokainen haluaa päästä parrasvaloihin talenteillaan ja upeudellaan. Manson väittää, että nykyajassa korostuu niin paljon kulutus ja coolius, että kielteiset tunteet, kuten ahdistus, pelko ja syyllisyys eivät mahdu enää elämäämme. “Rojua ja mahdollisuuksia on niin helvetisti, ettei osata enää hahmottaa, mikä on oikeasti olennaista”, latelee Manson. Jos seuraa Instagramia, näkee siellä ainoastaan upeaa, mahtavaa ja kaunista elämää. Oman kuvavirran kaunistamiseen syyllistyn itsekin. Jotenkin se oma räkäinen naama parisuhteen päätyttyä ei taida olla kaikista edustavin pala itseä.

Mansonin mukaan on vahingollista ajatella, että jokainen voi olla poikkeuksellisen menestynyt. Vie hirveästi voimia yrittää olla hirveän erityinen. Se on myös harvinaista, että sattuu olemaan poikkeuksellisen lahjakas yksilö. Kun hyväksyy oman tavallisuutensa, voi keskittyä paremmin siihen, mikä on elämässä todella tärkeää. Näin voi myös alkaa arvostamaan tavallisen elämän ihanuuksia, kuten ystävyyttä, omin käsin tekemistä, avun antamista, hyviä kirjoja ja makeita nauruja. Kun luopuu kuvittelemasta, että olisi poikkeuksellisen älykäs, huikean lahjakas tai seksikäs, oma persoona saa väljyyttä kasvaa ja kehittyä.

Meillä on nykyään niin paljon vaihtoehtoja potentiaalisten kumppaneiden, ammattien ja harrastusten suhteen, että tästä seuraa valinnanvaikeus ja tyytymättömyys. Aina voi pohtia, olisiko löytynyt kuitenkin jokin toinen parempi vaihtoehto. Manson kuvailee kirjassaan, kuinka sitoutuminen johonkin pitkäksi aikaa tuottaa todellisen ilon. Pitkä parisuhde tai asuinpaikkakuntaan juurtuminen voivat tuoda meille merkityksellisiä ihmissuhteita ja sitoutumista. Sitoutuminen vapauttaa Mansonin mukaan, sillä silloin aika ei kulu toisarvoisiin asioihin.

“Erilaisten kokemusten kartuttaminen on tietysti usein tarpeellista ja toivottavaa, kun on nuori, täytyyhän jokaisen itse selvittää, mikä on tavoittelemisen arvoista. Kultasuoneen pääsee kuitenkin käsiksi vasta, kun jaksaa paneutua ja syventyä. Kalleudet tavoittaakseen on sitouduttava kaivamiseen. Niin se on ihmissuhteissa, työelämässä, omannäköisen elämän rakentamisessa -ihan kaikessa”

Mansonin kirjassa on lukuisia alleviivauksen arvoisia vinkkejä. Itseeni kolahtivat erityisesti lauseet, kuten:

Välitä vähemmän siitä, kuinka menestyt

Jatkuvaa onnea ja tyytyväisyyttä ei ole olemassakaan

Kaikki saavuttamisen arvoinen vaatii epämukavuuden sietämistä

Kärsimyksen välttäminen on kärsimystä

Epäonnistumisen kiistäminen on epäonnistumista

Nolojen kömmähdysten peittäminen aiheuttaa lisää häpeää

Aikamme riittää todellisuudessa hyvin harvaan juttuun. Jos pidämme kaikkea tärkeänä: statusta, imagoa, menestystä ja lahjakkuutta, tulemme juoksemaan juoksemista kuolemaan saakka. On siis keskityttävä priorisoimaan ja keskittymään. “Älä piittaa paskaakaan” ei ole Mansonin mukaan välinpitämättömyyttä, vaan oikeista asioista välittämistä. Mansonin mukaan todellinen kypsyys on sitä, että kaikki asiat eivät enää ansaitse yhtä paljon huomiota.

Meidän tulisi myös pohtia, minkälaista kipua haluamme elämäämme, ja minkä vuoksi olemme valmiita näkemään vaivaa. Lukioikäisenä haaveilin lääkärin ammatista. Luin kaikki pitkän matematiikan ja fysiikan kurssit, jotta pääsisin joskus tuohon unelmaani. Kuvittelin itseni valkoinen takki päällä liihottamassa pitkin sairaalan käytäviä hoitaen samalla sairaita lapsia. Valmennuskurssilla ollessani tajusin kuitenkin jo melko pian, että en jaksa nähdä sitä vaivaa, mitä opiskelupaikan saaminen vaati. Tajusin myös, etten ole kiinnostunut ihmisen biologiasta ja anatomiasta pätkääkään. Minulla ei toisin sanoen ollut motivaatiota hakemiseen riittävästi. Eikä yllätys yllätys opiskelupaikka auennutkaan. Joskus me unelmoimme jostain kohteesta enemmän kuin olemme mieltyneet siihen prosessiin, mitä se vaatii. Monesti haluamme jonkin palkkion, mutta emme ole valmiita näkemään siihen vaivaa. Manson sanoo tähän, että jos luulee, että nautinnon saa tavoitteen saavuttamisesta, on väärässä. Nautinto tulee kiipeämisestä ja ponnistelusta. Pitää nauttia matkasta enemmän kuin päämäärästä. Lopulta löysin itselleni alan, jonka eteen halusin nähdä vaivaa. Nautin tuon oman alani luennoista, tenttikirjoista ja harjoitteluista. Toisin sanoen koko matkasta enemmän kuin vain päämäärästä.

Tärkein pointti Mansonin kirjassa on, että hyvän elämän salaisuus ei ole välittää entistä useammista asioista, vaan välittää harvemmista asioista - niistä, jotka ovat aitoja ja tärkeitä, tässä ja nyt. Ja antaa sille kaikkensa.

Jostain on pakko kieltäytyä. Kaikkea ei voi saada. Valitse siis viisaasti, millä elämäsi täytät.