top of page
Search

Ole itsellesi armollinen

  • Apr 15, 2018
  • 2 min read

Updated: Apr 20, 2018

Ole itsellesi armollinen on kirja hellittämisestä ja riittävyydestä, lempeydestä ja itsemyötätunnosta. Sen lisäksi, että kirjan ulkoasu on kaunista silmäkarkkia, on sen sisäinen sanoma kuin makeaa hunajaa sielulle.


Minkkinen kuvaa kirjassaan, kuinka meillä jokaisella on kaipuu tulla nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on. Jos tuo tarve on jäänyt vajaaksi, haemme kiitosta ja hyväksyntää tekemällä. Suorittaminen voi helpottaa hetkellisesti, mutta se ei tuo meille syvää tunnetta aidosta riittävyydestä. Suorittamisesta voi muodostua addiktio, joka paikkaa tyhjäksi jäänyttä sisintämme. Jos on jäänyt vaille rakkautta ja yhteyttä, addiktio tuo helpotusta tuohon kipuun. Suorittaminen voi kohdistua esimerkiksi syömiseen, menestyksen tavoitteluun tai itsensä kehittämiseen.


Omien tarpeiden tunnistaminen voi olla vaikeaa, jos niitä on tottunut täyttämään korvikkeilla. Suklaa on korvannut kosketusta, Facebookin selaaminen yhteyttä ja miellyttäminen rakkautta. Matkustaminen, täydellinen keho tai työssään menestyminen voivat tuoda hetkellisen hyvänolon tunteen, mutta todellisuudessa jättää alleen yksinäisyyden ja tyhjyyden. Kuten Minkkinen kirjoittaa, syvimpiä tarpeitamme ovat kuulluksi tuleminen, yhteyden kokeminen ja aito kohtaaminen. Entä jos suklaan sijaan tarttuisitkin ystävää kädestä tai Balille matkustamisen sijaan tutustuisit itseesi? Joskus se, mitä todella kaipaamme, löytyykin lähempää kuin kuvittelimme. Ei elämän tarvitse olla aina täynnä jännitystä ja eksotiikkaa. Ystävyys, luottamus, anteeksipyytäminen ja -antaminen voivat tuoda elämäämme enemmän syvyyttä kuin kaunis bikinikuva etelän lämmöstä.


"Elämme aikaa, jossa moni suorittaa elämää, mutta syvempi merkityksen tunne puuttuu. Pinta on ehkä kunnossa, mutta emme ole silti tyytyväisiä. Armollisuus itselle tekee elämästä avoimempaa. Juuri silloin kun luulemme tarvitsevamme itsekuria, tarvitsemme todellisuudessa myötätuntoa"

Addiktioille ja suorittamiselle parasta lääkettä on aitous ja itsensä hyväksyminen siellä, missä on. Hyväksyntä keskeneräisenä auttaa toipumisessa. Armollisuuden opettelu vaatii harjoitusta. Joskus joudumme määrittelemään uudelleen sen, minkälaisia olemme. Kun opettelee ajattelemaan itsestään uudella, lempeämmällä, tavalla, voi kohdata identiteettikriisin. En olekaan yksin, onneton ja kärsivä ihminen, vaan ehkä jopa hyvinvoiva ja itseensä tyytyväinen. Negatiiviset ajatukset muodostuvat päässämme kuin polut metsässä. Mitä useammin samoja polkuja pitkin tarpoo, sitä urautuneempia niistä tulee. Vaatii rohkeutta ja epävarmuuden sietämistä lähteä rämpimään tuntemattomaan tiheikköön. Jumiutuneista ajatuksista pääsee ainoastaan toiston kautta ja aina yhä uudestaan sinne hitsin kuusimetsään uskaltamalla. Mitä jos tänään olisinkin hyvä ja riittävä, enkä huono, epäonnistunut ja surkea?


Armollisuus ei ole trendikäs termi tässä suoritusta ja menestystä korostavassa ajassa. Armollisuus tarkoittaa oman rajallisuuden ymmärtämistä. Sen myöntämistä, että joskus omat voimavarat loppuvat ja omat taidot, osaaminen tai jaksaminen tulee vastaan. Näemme sosiaalisen median kautta usein hyvin kadehdittavaa elämää ja mielemme täyttyy valtavasta määrästä erilaisia vaihtoehtoja ja suuntia elämällemme. Joskus tekee hyvää tunnustaa itselleen, että kaikkea, mistä haaveilee, ei ole mahdollista saavuttaa yhden elämän aikana. Tämä voi tuoda levollisuutta ajatuksiimme. Omien arvojen selkeyttäminen onkin tärkeää, jotta osaamme valita viisaasti elämämme sisältöä. "Ole itsellesi armollinen" on vastalause aikamme täydellisyydestä haaveilulle. Lepo ja lempeys kunniaan!


ree


 
 
 

Comments


© 2023 by Salt & Pepper. Proudly created with Wix.com

SUBSCRIBE VIA EMAIL

bottom of page